Wednesday, 26 October 2016

From Elvish and Klingon to C++: languages should or should not be subject to copyright protection Part 3?

So it finally time to make the final part...

To further support the ruling, the CJEU repeated the idea of Advocate General Bot in that in its view "...allowing that the functionality of a computer program be protected by copyright would amount to making it possible to monopolise ideas, to the detriment of technological process and industrial development". Thus, the ruling is much in favor of narrow interpretation of copyright, which limits free competition less.

The decision of the CJEU that the functionality of a computer program cannot be protected by copyright is not very surprising, since it repeats the approach previously adopted by the English courts, in cases such as Navitaire Inc v EasyJet Airline Co Ltd [2004] and by the Advocate General. On another note, the case was very complex in many ways, and therefore it seems natural, though unfortunate, that the judges and parties were to some extent unable to understand each other. Disappointment in this was also commented by Lord Justice Lewison, the judge in the Court of Appeal, where he referred to the ruling of the CJEU. According to Lewiston, the parties themselves had interpreted the ruling in different ways and, in addition, he criticized the European Court for not answering all the questions presented to it. Therefore, my guess is that this story and discussion will continue in future cases.

So to summarise, according to  the Council Directive 91/250/EEC ("the Software Directive") contains the following recitals: "Whereas, for the avoidance of doubt, it has to be made clear that only the expression of a computer program is protected and that ideas and principles which underlie any element of a program, including those which underlie its interfaces, are not protected by copyright under this Directive; Whereas, in accordance with this principle of copyright, to the extent that logic, algorithms and programming languages comprise ideas and principles, those ideas and principles are not protected under this Directive."

Does this mean that programming languge cannot enjoy copyright protection which was the original system? Is it only relevant in case of infringement of computer program language by another computer program language? Can one, say, infringe a copyright in J.R.R Tolkien’s Elf language by writing a book with that language? Well in light of above it seems that computer programming languages can enjoy copyright protection, but the scope of such protection is just often limited by functional elements. So while in many cases it seems difficult to establish infringement of a computer program if the other party has utilised functional elements driven from the underlying programming language, (or the other way around, infringement of copyright in language by a computer program) infringement of a copyright in "language infringes language" -type of claims seems more convincing and easier to enforce. What is the practical economical rationale behind such infringing action remains for all of us to consider. Similarly all of us who have spend some part of their live in Oxford can breathe a sigh of relieve as Tolkien's work in the development of Elf language would be protected within this similar scope with this "no reaping without sowing" kind of justification elaborated above.

Let me know your thoughts on this and truly fascinating topic!

Regards,

Jan


Sunday, 23 October 2016

Teknologiatransaktioiden sopimusongelmia - tuomioiden täytäntöönpanosta Yhdysvalloista Suomeen?

Tervehdys,

Erinomaista alkavaa työviikkoa! Tällä kertaa ajattelin kirjoittaa muutamalla sanalla tuomioiden täytäntöönpanosta ja ajatuksena on nimenomaan tarkastella Yhdysvalloissa annettujen tuomioiden täytäntöönpanoa Suomessa, kun asiasta aina aika ajoin nousee kysymyksiä kansainvälisissä teknologiatransaktioissa. Kysymys on verrattain yleinen ja tulee vastaan esimerkiksi tilanteessa, jossa yhdysvaltalainen yritys käyttää kehittäjäyhteisönsä teknologiasopimuksissa johonkin omaan osavaltioon viittaavaa lakia, mutta monissa muissakin standardiehdoissa kyseiseen lakiviittaukseen törmää. Mutta miten täytäntöönpanomekanismit toimivat ja onko kotimaisella yrityksellä itse asiassa riskiä, että merkittäviä kotimaisesta oikeuskäytännössä poikkeuksellisia vahingonkorvausvaatimuksia yritettäisiin panna täytäntöön Suomessa? Jos et ole perehtynyt vielä aiheeseen, niin käydään periaatteita läpi.

Voiko yhdysvaltalaisen tuomioistuimen ratkaisun saattaa yksinkertaisesti täytäntöön?

Suomessa ulkomaisen tuomion tunnustamisen ja täytäntöönpanon kannalta keskeistä on, että päätöksiä ei voida panna täytäntöön ilman kansainvälistä sopimusta tai kansallista säännöstä, johon täytäntöönpano voidaan perustaa (Laki kansainvälisestä oikeusavusta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 426/2015, 30 §). Suomen ja Yhdysvaltojen välistä tuomioiden tunnustamista ja täytäntöönpanoa ei ole tällä hetkellä pätevästi säädelty kummallakaan instrumentilla. Tässä ja muissa vastaavissa tapauksissa ulkomaista tuomiota ei siten lähtökohtaisesti saada suoraan Suomessa pantua täytäntöön. Sääntelyn taustalla olevassa hallituksen esityksessä kuitenkin todetaan (HE 216/2014): ”vaikka vieraassa valtiossa annettu tuomio ei saa positiivista eikä negatiivista oikeusvoimaa Suomessa, sen vaikutus ei ole mitätön. Vaikka oikeudenkäynti on täytäntöönpanoperusteen saamiseksi käytävä uudelleen Suomessa, on vieraassa valtiossa samassa asiassa samojen asianosaisten välillä annetulla tuomiolla yleensä merkittävää painoarvoa näyttöä arvioitaessa.” Tämä on kuitenkin huomattavasti heikompi vaikutus kuin itse tuomion täytäntöönpanokelpoisuus ja luo epävarmuustekijän tuomion oikeusvaikutusten aikaansaamiseksi vireille saattaneelle taholle. 

Voiko sopimuksen sanamuoto vaikuttaa tulkintaan?

Sopimuksen sanamuodolla on ehdottomasti merkitystä. Jos osapuolet esimerkiksi nimenomaisesti sopisivat, että sopimusta koskevat tuomiot ovat täytäntöönpanokelpoisia myös muussa kuin valitussa oikeuspaikassa, saattaisi tilanne muuttua ja tälle voisi olla mahdollista hakea vahvistusta kotimaisesta tuomioistuimesta. Sama seikka kannattaa pitää mielessä kotimaassa sopimuksia laadittaessa, jos välimiesmenettelyä ei käytetä ja toimitaan Brysselin- ja Luganon-sopimuksien ulkopuolella.

Onko sillä eroa toimiiko kotimainen yritys puhtaasti kotimarkkinoilla tai jos kyseessä on kansainvälisesti toimiva yritys? 

Tällä on käytännössä merkitystä. Mikäli Yhdysvallat on tehnyt tuomioiden tunnustamista ja täytäntöönpanoa koskevan sopimuksen sellaisen muun maan kanssa, jossa kansainvälisillä markkinoilla toimiva konserni operoi ja/tai jossa sillä on omaisuutta, saattaisi tällöin olla mahdollista hakea tuomion täytäntöönpanoa helpommin tällaisesta maasta. Asia vaatii kuitenkin syvempää analyysiä.

Entäs jos sittenkin prosessiin lähdetään Suomessa? 

Mikäli yhdysvaltalainen tuomio kuitenkin saataisiin Suomessa täytäntöönpannuksi, voisi tällöinkin olla mahdollista suojautua poikkeuksellisia vaatimuksia vastaan esimerkiksi niin sanotun ordre public (engl. public policy) -periaatteen nojalla, joka estää Suomen oikeusjärjestyksen kannalta epäyhdenmukaisten tuomioiden täytäntöönpanon (sellaisenaan). Periaatteen katsotaan olevan Suomessa voimassa yleisenä kansainvälisyksityisoikeudellisena periaatteena. Ordre public -periaate tarkoittaa käytännössä, että ristiriita tuomioistuinvaltion perusperiaatteiden kanssa voi johtaa sopimukseen sovellettavan lain ristiriidan aiheuttavan säännöksen soveltamatta jättämiseen. Mainittuun periaatteeseen voisi mahdollisesti vedota esimerkiksi ylisuuria sanktioluonteisia vahingonkorvauksia vastaan. 

Johtopäätöksiä?

Aihe on monimutkainen ja verrattain vähän tutkittu, joten yllä mainittuja periaatteita ei ole käsitykseni mukaan yksityiskohtaisesti ratkaistu kotimaisessa oikeuskäytännössä. Yllä mainitut täytäntöönpanon esteet huomioiden, ainakin kotimaisen yrityksen näkökulmasta, jos pelkona on ylisuurien vahingonkorvausten ulottuminen automaattisesti Suomeen, ei täytäntöönpano ole kuitenkaan suoraviivaista ja lisäksi voimme aina miettiä riskin realisoitumisen todennäköisyyttä yllä mainittu huomioiden. Välitystuomiot ovat sitten ihan omassa kategoriassaan. Tähän liittyen kannattaa myös pitää mielessä osakkeenomistajan ja yhtiön välistä vastuunjakoa pohdittaessa piecing the corporate veil - ilmiö, josta kirjoitin aiemmin tänä vuonna Kluwerin Patent Law Blogissa, mutta tämä on jo sitten hieman eri kysymys. Toivottavasti tästä tuli jollekin uusia ajatuksia ja jäädään seuraamaan tilannetta!

Hauskaa työviikkoa,

Limppu


Tuesday, 20 September 2016

Hyperklinkittäminen ja tekijänoikeus - uusia ratkaisuja

Tervehdys Milanosta,

AIPPIn vuotuinen kokous on pikku hiljaa paketissa ja ajattelin myöhemmin päivittää tällä blogilla tietoja mielenkiintoisista IP-aiheista. Vielä on kuitenkin jäljellä closing dinner, joten AIPPI-kuulumisia odotellessa ohessa asiaa hyperlinkittämisestä uuden tuomioistuinratkaisun innoittamana. Juttu on ollut kirjoittamassa allekirjoittaneen lisäksi Kiira Lehtonen Trustilta. Tapauksessa Euroopan unionin tuomioistuin katsoi 8. syyskuuta 2016 antamassaan tuomiossa asiassa GS Media v. Sanoma Media Netherlands (C-160/15) hyperlinkittämisen laittomasti saatavilla olevaan materiaaliin voivan muodostaa tekijänoikeusloukkauksen. Mikäli hyperlinkin on laittanut esille voittoa tavoitteleva taho, on tietoisuus kyseisten hyperlinkitetyllä sivustolla olevien teosten lainvastaisuudesta lähtökohtaisesti oletettu ja muodostaa tekijänoikeudenhaltijan suostumusta edellyttävän toimen. Sen sijaan voittoa tavoittelemattoman tahon voidaan katsoa syyllistyneen tekijänoikeusloukkaukseen ainoastaan, jos tämä tiesi tai tämän olisi pitänyt tietää siitä, että hyperlinkitetty materiaali on laittomasti saatavilla.

Asia koski Hollannin Playboyn kustantajan Sanoma Media Netherlandsin GS Mediaa vastaan esittämää vaatimusta poistaa sivuiltaan hyperlinkit kolmansien osapuolien sivustoille, joilla oli laittomasti saatavilla Playboyn omistamaa kuvamateriaalia. Playboy ei itse ollut vielä tuolloin julkaissut mainittua kuvamateriaalia.

Ratkaisussa oli keskeistä selvittää, onko hyperlinkittäminen direktiivissä 2001/29/EY (tietoyhteiskunnan tekijänoikeusdirektiivi) tarkoitettua “yleisölle välittämistä”, minkä tuomioistuin totesi aikaisempaan tapauskäytäntöönsä viitaten arvioitavan yksittäistapauksittain. Tässä arvioinnissa keskeisiä kriteereitä ovat muun muassa toiminnan tahallisuus, yleisön suhteellisen laajaa ihmisjoukkoa edellyttävä määritelmä sekä toiminnan voittoa tavoitteleva luonne. Näitä kriteereitä soveltaen voitiin GS Median toiminnan katsoa voineen muodostaa tekijänoikeusloukkauksen, kun GS Media voittoa tavoitellakseen tietoisena hyperlinkitetyn sisällön laittomuudesta välitti ”uudelle yleisölle” Playboyn aikaisemmin julkaisematonta kuvamateriaalia.

Ratkaisua voidaan pitää eräänlaisena jatkumona vuoden 2014 Svensson-tapaukselle, jossa tuomioistuin katsoi, että kun tekijänoikeudella suojatut työt on jo saatettu laillisesti yleisön saataville, ei hyperlinkittämistä voida enää pitää (uudelle) ”yleisölle välittämisenä”. Svensson-tapauksessa kyse oli kuitenkin hyperlinkittämisestä sivustolle, jolla jo kertaalleen julkaistu materiaali oli laillisesti saatavilla, kun taas GS Media -tapauksessa tekijänoikeuden haltijan omat julkaisutoimet ajoittuivat hyperlinkittämisen jälkeiseen aikaan sekä laittomasti materiaalia julkaisseille sivustoille, mikä osaltaan johti erilaiseen tulkintaan.

Tuomion voidaan katsoa olevan linjassa yleisen immateriaalioikeudellisen lainsäädännön tulkintaa koskevan laajemman kehityssuunnan kanssa, jossa taloudellisten intressien turvaamisen merkitys jatkuvasti korostuu ja, kuten tässäkin huomataan, tekijänoikeuden välinen rajanveto esimerkiksi sopimattomaan menettelyyn elinkeinotoiminnassa muodostuu jatkuvasti häilyvämmäksi. Tapauksen voidaan myös katsoa luoneen eräänlaisen uuden välillisen tekijänoikeusrikkomustyypin, mikä mahdollistaa uusien vaatimusten esittämisen tekijänoikeudenhaltijoille ja näin vahvistaa tekijänoikeuden asemaa internet -ympäristössä.

Huolimatta siitä, että EUT tunnusti tärkeäksi tasapainon säilyttämisen oikeudenhaltijoiden etujen sekä sananvapauden ja tiedon vapaan liikkumisen välillä (mitä myös hyperlinkittäminen palvelee) GS Media -tapauksen voidaan katsoa merkitsevän ilmeisiä hankaluuksia tiedon jakajille, joiden tulisi siis jatkossa voida luotettavalla tavalla selvittää, onko heidän kaupallisissa tarkoituksissa hyperlinkittämänsä materiaali saatettu laillisesti saataville. Ongelmat muodostuvat käytännön tasolla useille niille yrityksille, joiden liiketoimintamallit pohjautuvat linkitetyn aineiston hyödyntämiseen, koska tällöin toiminta on aina lähtökohtaisesti voittoa tavoittelevaa. Yksi mielenkiintoinen ratkaisematon oikeuskysymys toki vielä on, voiko tekijänoikeuloukkauksen muodostaa myös linkittäminen sivustolle, jolla materiaali on laittomasti saatavilla, jos tekijänoikeudenhaltija on kuitenkin laillisesti jo julkaissut aineiston. Mielestämme ainakin näissä tapauksissa tulkinnan tulisi olla erilainen jo edellä mainituista liiketoiminnallisista intresseistä johtuen. Nähtäväksi myös jää, miten tapaus vaikuttaa esimerkiksi internetin hakukoneiden maksettujen hakuosumien tulkintaan, joihin tapauksen analogiaa voitaneen ainakin osittain johtaa. Odotettavaa onkin, että tätä aihepiiriä koskevaa tapauskäytäntöä on jatkossa luvassa lisää.

Nyt hauskaa syyskuun jatkoa ja lähden valmistautumaan juhliin!

Yt.

Jan

Saturday, 20 August 2016

SPA Series Part 11: Negotiating M&A Deals in Finland - On Disclosures and Disclosure Letters

As promised now we talk about disclosure letters, documents that are very critical in many respects. First, we must understand the relationship between disclosures and warranties. As we discussed in part 5 of this blog series in connection with the disclosure material, if an issue is described in the disclosure materials, then the purchaser cannot claim that there be a breach of warranty unless the parties have agreed on specific indemnity to cover a known risk. Although this document is critical, the parties often invest much more time and effort in the wording of the warranties than the disclosure letter. These kinds of “formal disclosure letters” are typically more common in the cross-border context, while, in domestic deals, the same end-result may be achieved by disclosure material definition and adjustments to the specific sections of the agreement (and this way avoiding the need to have a specific annex titled “disclosure schedule”).

Disclosure letters are typically drafted by the sellers and in UK models divided into three parts: general disclosures, specific disclosures and disclosed documents.

General disclosures refer to matters, e.g., in public registers and so forth, which are not necessarily included in the due diligence material otherwise BUT are still publicly available information. One has to bear in mind that even in cross-border deals there is no strict one-size fits all approach. In fact, for example, it might be conceivable to argue that general disclosures are actually not very typical in US deals while they are so in UK deals. Also, by way of comparison according to some study, in US deals there is more often a requirement that a disclosure must be cross-referenced to warranties (as opposed to automatically qualifying all warranties). 

Specific disclosures, on the other hand, refer to actual warranties and may be deemed to complement disclosures (if a risk is not for example otherwise sufficiently disclosed in the due diligence material). Or, alternatively, there are typically warranties that require additional information to be given and listed in the disclosure letter. 

Moreover, as a third element, this disclosure letter document contains a reference to or copies of the documentation bundle being disclosed. The answer to the question often asked from us, whether something should be included in the letter or not, is that if you are a seller and you wonder whether a risk, fact or matter is worth disclosing, just disclose it. Even if you consider that something is already disclosed, just verify it by disclosing it again.

There are, however, two schools, and some do not like the idea that one has to make specific disclosures in the first place but rather they want to ensure that disclosure material included in the data room generally is sufficiently clear. Of course, even in this case there might be listings of facts or matters (such as in connection with a specific warranty, “Except for the facts, matters and circumstances outlined in Annex X, the Sellers represent and warrant that there are no additional…”). From the enforcement perspective, one could argue that, say, if a risk is not disclosed in the disclosure schedule expressly as a specific disclosure but only in the disclosure material, in one of the many Board’s minutes in the data room, such risk is not “fairly disclosed” to the buyer (see also Part 5 of this blog series). So in other words when evaluating the seller’s liability in case of a breach of a warranty, this means that it could be easier for the buyer to establish that this disclosure was insufficient to qualify the seller’s warranties and therefore the seller should be held liable for the breach and therefore there is resistance against using disclosure letter in general. 

Another argument for resisting disclosure letters is that disclosures can act as a double-edged sword if the buyer opens price negotiations or walks away as mentioned above and therefore, sellers may attempt to solve this dilemma by making information available without expressly drawing the buyer’s attention to it, like, in one of the many Board minutes included in the data room material. This way they could still argue that the buyer was aware of the risk prior to the execution of the deal and therefore the seller should be exempted from the breach of warranty.

There are so many questions still to consider: what constitutes "fair disclosure"? What is the connection of materiality and specific disclosure? What warranties can be given regarding disclosures? When to disclose? And so forth. Some standard questions are also answered in the disclosure letter's introductory text which might say something like this:

"GENERAL 

This is the Disclosure Schedule referred to in Article X of the Share Purchase Agreement (the Agreement).

All capitalised terms used and not defined in this Disclosure Schedule shall have the meanings given to them in the Agreement, unless the contrary intention appears.

This Disclosure Schedule shall have the effect set out in the Agreement. Accordingly, we shall not be deemed to be in breach of the warranties or other terms of the Agreement: i) if such facts or circumstances are specifically disclosed herein; or ii) if the disclosure is made in the disclosure material if such facts or circumstances should have been apparent based on such investigation or otherwise to a person reasonably knowledgeable having experience in business similar to the Business. 

Specific disclosures set out in this Disclosure Schedule mark out the section or subsection to which they apply for the ease of reading only but also qualify other sections or subsections in Section of the Agreement. All representations and warranties are further qualified by information available from public sources including, without limitation, press releases, publications and trade registers.

Where any representation or warranty contained in the Agreement is limited or is qualified by the materiality of the matters to which the warranty relates, the inclusion of any matter in this Disclosure Schedule does not constitute a determination by the Seller that such matters are material. 

The inclusion of any matter in this Disclosure Schedule does not constitute a determination by the Seller that such matters need to be disclosed in order for the Seller to avoid liability under the Agreement.

Opinions expressed by independent advisors and consultants are to be read as containing their professional opinion with any assumptions and limitations pertaining thereto...."

So to conclude, these are the main principles to help you get started but we have tried to point out that there are many more open issues if you wish to go deeper into this topic. We will continue from here next time and in the meantime, let’s enjoy the last summer days of our beautiful country!

Friday, 12 August 2016

August Greetings, Security Interests over Patents and M&A Blog News

Splendid August to everyone!

I’m back at the office and full of energy after a relaxing summer break. As my one of the first things on the agenda, I thought it would be a good time to continue our M&A blog. We have had several interesting projects after our last posting, so these blogs have been slightly on hold and, as some of you might have heard, we, for example, represented management and investors in the acquisition of Suomivalimo from Componenta, as well as represented Patria Plc in the acquisition of a stake in Silverskin (Press release can be read from here). Also in the IT sector things are moving forward, and in addition to transactional work we are currently involved in a facility management outsourcing project for a banking sector client and another outsourcing for one of the leading Finnish companies in its field is also in the process—so a magnificent autumn is ahead of us!

Anyways, new M&A Blog is coming next week and this time we talk about disclosure letters. These documents and disclosure strategies are very critical in many respects. We start by focusing on basics and the relationship between disclosures and warranties. As we discussed in part 5 of the blog series in connection with the disclosure material, if an issue is described in the disclosure materials, then the purchaser cannot claim that there be a breach of warranty unless the parties have agreed on specific indemnity to cover a known risk. Then we go deeper into the exact interplay between different provisions, different disclosure types and discuss questions what, how and when to disclose as the seller.

Another matter is that as the European Commission has recently asked organizations to submit comments to the Commission consultation on an effective insolvency framework within the EU (“Consultation”) and as the issue is also discussed in the forthcoming AIPPI conference to be held in Milan in September, we wrote a few words on the security interests over patents under Finnish law and some modest proposals for improvement.For all of you who are interested in this topic, please read Kluwer Patent Law Blog from here!

We will continue from here next time and, in the meantime, let’s enjoy the last summer days of our beautiful country!